NordGen Kotieläimet

Svalbard Global Seed Vault


Pohjolan tumma mehiläinen

Pohjolan tumman mehiläisen säilyttäminen

NordGen aloittaa tiivistahtisen projektin sevittääkseen Pohjolan tumman mehiläisen (Apis mellifera mellifera) nykyisen levinneisyyden Pohjoismaissa ja Balttiassa. Myös meneillään olevat in situ ja ex situ toiminnot sekä ehdotukset Pohjolan tumman mehiläisen geeniperimän säilyttämisestä tulevaisuudessa julkaistaan. Työ suoritetaan toukokuusta joulukuuhun 2012. Vastuullinen toteuttaja on Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus MTT, ja työtä ohjaa ad hoc -ryhmä, johon kuuluu asiantuntijaedustaja jokaisesta Pohjoismaasta ja Latviasta.

BrownBee


Pohjolan tumma mehiläinen oli aikaisemmin maailman laajimmalle levinnyt mehiläisrotu. Sen esiintymisalue ulottui Alpeilta Pohjoismaihin ja Brittein Saarilta Venäjälle. Laajalla levinneisyysalueella esiintyi myös useita paikallisia kantoja. Nyt A. m. mellifera  on voimakkaasti risteytynyt tai täysin hävinnyt monista Euroopan maista. Pohjolan tummalla mehiläisellä ei ole tällä hetkellä laajaa kaupallista merkitystä. Monet yhteiskunnat ovat hyvin rauhattomia ja verrattain herkkiä puolustamaan pesäänsä. Eri kannoilla on kuitenkin useita erinomaisia ominaisuuksia, kuten hyvä talvenkestävyys, voimakas halu kerätä siitepölyä, työmehiläisten ja kuningattaren pitkäikäisyys ja kyky lentää myös kylmässä. Myös talviruuan korkeiden kivennäispitoisuuksien sietokyky on poikkeuksellinen geneettinen sopeutuma Atlantin rannikon Calluna- alueille. Geneettistä laaja-alaisuutta osoittaa myös sopeutuminen Uralin seudun Ã¤Ã¤rimmäisen mantereisiin olosuhteisiin. Vaikka Pohjoismaissa onkin tämän rodun populaatioita, A. m. mellifera  on erittäin uhanalainen Pohjoismaissa.


Lisätietoja:
Anne Præbel, anne.praebel@nordgen.org  
tai
Lauri Ruottinen, lauri.ruottinen@mtt.fi

Kuva: Janne Nurminen